Hae tästä blogista

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Beach volleyn SM-mitalit ratkotaan viikonloppuna Tampereella. Mukana Essi ja Elisa Hasu sekä Jussi Tommola. Juniorit samaan aikaan Pieksämäellä.



Kuvassa Jussi Tommola SM-finaalissa vuonna 2007

Beach volley kesän huipentuma pelataan tulevana viikonloppuna Tampereen Tullintorilla. Turnauksessa on mukana kahdeksan parasta nais- ja miesparia. Tapahtumaan on vapaa pääsy.


Naisten puolella selkeänä ennakkosuosikkina turnaukseen lähtee pari Lahti/Hyttinen. He ovat voittaneet tänä kesänä kaikki kotimaan kiertueen osakilpailut, joihin ovat osallistuneet. Taistelu mitaleista on äärimmäisen tiukka ja niihin voi yltää lähes kaikki finaaliturnaukseen osallistuvat joukkueet.

 Miesten turnauksessa hallitseva mestaripari Piippo/Nurminen saa kovaa haastetta ainoana miesparina kansainvälisiä turnauksia kiertäneeltä Haavisto/Vahelalta ja Vaasan Pro Tourin voittaneilta Keskitalo/Suonikolta. Lisäksi Hietsun Prolla finaaliin yltänyt pari Parviainen/Pulkkinen voi onnistuessaan tapella mestaruudesta.

Turnaus alkaa perjantaina, kun naisten puolivälierissä ratkotaan parit, jotka pääsevät neljän parhaan joukkoon.  Miesten puolivälierät pelataan lauantaina klo 11.00 alkaen. Lauantai-iltaan mennessä on saatu selville naisten ja miesten pronssiotteluissa pelaavat parit ja kultamitalista taistelevat. Sunnuntaina luvassa on vain pronssi- ja finaalitottelut. Naisten palkintojenjako suoritetaan naisten finaalin jälkeen ja miehillä vastaavasti oman finaalinsa jälkeen.

SM-finaalien otteluohjelma ja lisätietoja pelaajista löytyy beach volleyn tietokannasta osoitteestawww.tietokanta.biitsi.fi. Tapahtuman käsiohjelma on nähtävillä Beach Volley Tampereen internet-sivuillahttp://bvt.fi/pdf/profinaali_ohjelma.pdf.

Junior Tour SM-lopputurnaus

27.07.-28.07.2013 Pieksämäki

Junior Tourin finaalit pelataan kaksipäiväisinä Pieksämäellä lauantaina ja sunnuntaina sarjoissa U14, U16 ja U18.
U14-, U16- ja U18-sarjojen mestaruudet ratkotaan kaksipäiväisessä turnauksessa lauantaina ja sunnuntaina 27-28.7. Kaikissa sarjoissa 4 rankingin parasta paria pääsevät suoraan 8 joukkueen kahden tappion kaavioon, jonka ensimmäinen kierros pelataan lauantai-iltapäivänä. Muut maksimissaan 16 joukkuetta karsivat neljästä paikasta kaaviossa turnausmuotoisesti riippuen osallistujien määristä.
LIsätietoa:
http://www.lentopalloliitto.fi/?x814978=17945039
http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/452

torstai 30. toukokuuta 2013

Koulu Beach Volley 2013 tulokset

KOUVOLAN KOULULAISTEN BEACH VOLLEY
MESTARUUSKISA 2013

KE 29.5.2013 KLO 17.00 KÄYSKILLÄ

TULOKSET:

ALAKOULUT

Tytöt
1. Kymintehdas 2 (Ava Leiniö, Nora Pietiläinen, Essi Tuomioja)

Pojat
1. Koria 1 (Timi Häkälä, Joakim Kivimaa)

YLÄKOULUT

Tytöt
1. Iitti 2 (Anni Mertakorpi, Rosa Purtila)

Pojat
1. Urheilupuisto / Kymintehdas (Luukas Leiniö, Joona Tuomioja)

LUKIOT ja AMMATTIKOULUT

Tytöt
1. Amis Kouvola (Anni Kurhinen, Emilia Jaatinen)

Pojat
1. AMIS Kouvola (Ville Riihiaho, Jyri Mattsson)

Pelaajia 46

Lisää kuvia kohdassa KOULUBIITSI

maanantai 20. toukokuuta 2013

ILMOITTAUTUMINEN KOULUBIITSIIN 2013

Ilmoittautuminen tapahtuu kisapäivänä Käyskillä olevassa kisakansliassa ennen pelien alkua.

maanantai 29. huhtikuuta 2013


Junior Tour
Junioreiden oma biitsikiertue 2013 starttaa Jyväskylästä!

Junior Tour kiertueella pelataan ikäluokat U14, U16 ja U18. U21-ikäluokan SM-turnaus Tampereella Junior Tourin osakilpailun yhteydessä.

http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/junior_tour/

Etelän Viikkari Biitsi

VIIKKARI-BIITSI 2013

 

Viikkari Biitsin 10. kesä starttaa käyntiin toukokuussa ja turnauksia pelataan kahdessa miesten- ja kahdessa naisten sarjassa. Miesten ja naisten sarjoissa osallistumisoikeus on rajattu niin että vain Pro turnausten pelaajat eivät saa osallistua.
”TOUHU”-sarjat ovat tarkoitettu edelleen vähemmin kilpailuissa käyneille pelaajille joihin ei voi osallistua Pro turnausten eikä ranking turnausten pelaajat. Näin kynnys TOUHU sarjoihin on edelleen matala.

HUOM!

La 6.7. Kouvola , Tykkimäki Cambing, Käyski Beach Volley, M,MT,N,NT
Hannu Hykkänen,  040 8642485, hannu.mykkanen@hotmail.fi
pankki: Käyski Beach Volley FI 6657500120100087

http://vikinglinecup.sporttisaitti.com/etelan-viikkari-biitsi/

maanantai 8. huhtikuuta 2013

KOULUBIITSI 2013




KOUVOLAN KOULULAISTEN

BEACH VOLLEY

MESTARUUSKISA

2013

KE 29.5.2013 klo 17.00

KÄYSKILLÄ



 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Beach volleyn opiskelijoiden SM-kisat Kuopiossa

Vuoden 2013 virallinen beach volleyn opiskelijoiden Suomen mestaruus ratkeaa Kuopiossa 15.-16.6.
Luvassa on koko viikonlopun kattava kokonaisuus, jonka huikeuden voi käsittää vain paikan päällä!
Tapahtuman järjestävät Kuopion Lääketieteen Opiskelijat (KuoLO ry), Kuopion kauppatieteen opiskelijat (Preemio ry), Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta (ISYY) ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL).
Tutustu internetsivuihimme www.mkpr.kuolo.fi ja tykkää meistä facebookissa!
Tervetuloa Pohjois-Savvoon!


http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/?x939196=17103079

tiistai 8. tammikuuta 2013

Kesä tulee!!

Tulee varmasti! - Tossa kuvagalleria parin vuoden takaa!

http://www.sessions2.com/galleries.php?gallery_id=434

Beach volleyn Junior Tourin järjestäjähaku käynnissä

Beach volleyn Junior Tourin järjestäjähaku kesälle 2013 on nyt käynnissä. Kesällä 2013 junioreiden biitsikiertueen osakilpailuja pelataan kolme kappaletta kesä-elokuussa.
SM-finaalit pelataan erillisenä turnauksena kesän päätteeksi.
Halukkaat osakilpailujen ja finaaliturnauksen järjestäjät voivat ilmoittautua lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse osoitteeseen jari.lankinen@lentopalloliitto.fi viimeistään 10.2.2013.
Hakemuksesta on hyvä käydä ilmi paljonko kenttiä on käytössä ja millaiset suihkutilat tai vastaavat alueella on. Ilmoita myös mieluisin ajankohta sekä ajankohdat, jotka eivät ole mahdollisia.
Kysymyksiin vastaa Jari Lankinen sähköpostitse tai puhelimitse 044 040 4890.

http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/?x939196=16759280

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

AMMATTILAISEKSI !!!!

Beach Volley Team Finland hakee tiimiinsä pelaajia kaudelle 2013. BTF on ammattilaistalli, joka järjestää pelaajilleen harjoitteluolosuhteet ja mahdollistaa kansainvälisten turnausten kiertämisen. Tiimiin haetaan menestyshaluisia pelaajia, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintaan.


Pelaajat hakevat talliin yksityishenkilöinä. Riikka Lehtonen on tällä hetkellä ainoa pelaaja, joka on varmasti tiimissä. Pelaajasopimus on yksivuotinen.
Hakemuksissa tulee olla ainakin seuraavat tiedot: nimi, ikä, syntymäaika, pituus, asuinpaikka. Lisäksi oma beach volley- ja lentopallohistoria sekä omat tavoitteet beach volleyn puolella. Talliin hakevien pelaajien tulee olla valmiita asumaan pitkiäkin aikoja pääkaupunkiseudulla, koska harjoittelu tapahtuu pääosin Helsingissä.

Hakemukset lähetetään meilillä osoitteisiin kai.liukkonen@gmail.com ja hannu.vuola@biitsi.fi. Hakuaika päättyy maanantaina 30. marraskuuta klo 10.00.

Kts. http://www.lentopalloliitto.fi/?x814978=16450060