Hae tästä blogista

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kesä 2010











Nyt kun on pimeää ja kylmää niin on mukava palauttaa mieliin super hellekesän 2010 muistoja. Heinäkuussa Käyskillä pelattiin junnujen SM-kiertuetta. Mukana oli myös Mika Myötyri treenaamassa ja valmistautumassa U21-sarjan SM - Finaaliin, joka pelattiin Yyterissä pari viikkoa kuvan oton jälkeen. Siellä Mika Myötyrin ja Mikael Korholan kaulaan ripustettiin SM-pronssimitalit.

maanantai 16. elokuuta 2010

Sanni Rihu – Aada Leiniö Tampereen SM-finaalissa karsintojen kautta U18 sarjan kuutoseksi!

Käyski Beach Volleyn pari Sanni Rihu Aada Leiniö pelasi viikonloppuna jälleen loistavasti. Viime vuoden U16 sarjan pronssimitalistit pelaavat ensimmäistä vuottaan kovassa U18 sarjassa ja heti tuloksena oli hieno kuudes sija Tampereen SM -finaalissa.

Tällä kertaa ranking –pisteet eivät riittäneet suoraan pääkaaviopaikkaan vaan he raivasivat tiensä lauantaina pelatun karsinnan 4 parhaan joukkoon ja siten lunastivat paikan sunnuntaina loppuun pelattuun kahden tappion pääkaavioon (8 joukkuetta).

Pääkaavion he aloittivat loistavasti ja kahdessa seuraavassa ottelussa heillä oli mahdollisuus lunastaa välieräpaikka, mutta haave mitaliotteluista kariutui kahteen tappioon ja hienoon SM-finaalin kuudenteen sijaan.

Lisätietoja: http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/news/695?tournament_id=366
http://www.lentopalloliitto.fi/?x814898=3583412

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Fiilis On The Beach / Junior Tour 2010 / KUVAT



Katsokaa laadukkaita kuvia, jotka on kuvattu Junior Tour viikonloppuna heinäkuussa 2010. http://www.sessions2.com/galleries.php?gallery_id=434

torstai 29. heinäkuuta 2010

U21 SM - Pronssia Mika Myötyrille ja Mikael Korholalle

Käyski Beach Volleyn pari Mika Myötyri ja Mikael Korhola voitti tänään pronssiset mitalit Yyterin mammuttiturnauksen yhteydessä pelatussa U21 -sarjan SM-finaalissa. Lisätietoa myöhemmin näiltä sivuilta ja tietokannasta http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/show/368 .

torstai 22. heinäkuuta 2010

Junior Tour 2010 Kouvola / Tulokset / 2011 KoLe-57

Nyt sitten vihdoin myös U18 sarjojen tuloksetkin on nähtävillä tietokannassa. Samasta paikasta löytyy myös U16 tulokset. http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/show/364

Viikonloppu oli todella helteinen ja jopa niin ennätyshelteinen, että pelastuslaitoksen ensiapuryhmä joutui lauantaina vierailemaan pelipaikalla auttamassa pelaajan jalkeille ja kotimatkalle. Lämpö ja nestevajaus voi vaania tulevaisuudessa entistä enemmän myös biitsin pelaajia täällä Suomessakin, jos ilmaston lämpenemistä ei saada kuriin. Kyseinen tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti ja oli aivan upeaa ja liikuttavaa, kun hän omin jaloin käveli reippaasti ambulanssista takaisin pelipaikalle ja sanoi tulevansa ensi vuonnakin Käyskille.

Muuten vuosi 2011 on SUOMEN Juniori Beach Volleyn juhlavuosi, koska vuonna 1991 Käyskillä järjestettiin ensimmäinen virallinen junnubiitsikisa. Tuolloin kohta 20 vuotta sitten kisan järjestäjänä toimi KOUVOLAN LENTOPALLOILIJAT -57 RY.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Ensimmäiset pelikierrokset löytyvät kilpailut alta

Ensimmäiset ottelukierrokset ovat siis kilpailut linkin alla. Muutoin otteluohjelmat näet paikanpäällä rannassa.

Onnea Peleihin!!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Turnaukseen osallistuville pelaajille tiedoksi

Hei biitsarit,

Tekninen tiedote ilmestyy huomenna klo 12 mennessä tietokantaan. Alustavat otteluohjelmat ovat luettavissa täällä sivuillamme huomisiltaan n. klo 19 mennessä.

Nähdään viikonloppuna!

Perjantain talkoot

Hei,

Perjantaina talkoot alkaen klo 17.

Tarjolla purtavaa ja hyvää seuraa:-)

Lauantaille ja sunnuntaille tarvitaan apureita tekemään pöytäkirjoja, kirjaamaan tuloksia yms.

Tarjolla on sitten talkoisiin osallistuneille päätökset Helsingin biitsihallilla pelailun merkeissä.

Nähdään huomenna ja viikonloppuna.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Junior Tour 2010 SM-kiertue 17-18.7 Kouvolassa

Junnujen Junior Tour 2010 SM-kiertueen Kouvolan osakilpailu lähestyy. Käyskillä pelataan 17-18.7 jälleen kovatasoinen ranking-turnaus, johon osallistuu Suomen juniori Beach Volleyn kerma.

Lisätietoa näiltä sivuilta sekä Lentopalloliiton sivuilta http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/junior_tour/ että tietokannasta http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/show/364


Rekisteröityminen:
rekisteröityminen ja rekisteröitymismaksu (kattaa koko kesän kaikki turnaukset)

Huom! Ilmoittautuminen kaikkiin sarjoihin tietokannan kautta.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Avoimen tulokset

Ohessa viikonlopun tulokset:

Miehet

1. Lohtaja Jarno/Seppänen Pasi
2. Yliranta Ville / Isomaa Juha-matti

Naiset:

1.Salomäki Hanna / Salomäki Elina
2.Kinnula Minna / Pirttikoski Iita
3.Hurtamo Annika / Liljeström Leena
4.Minkki juniors Rönnqvist Sini / Rönnqvist Suvi

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Sunnuntain 4.7.2010 avoin turnaus

Osallistujille tiedoksi!!

Sunnuntain turnaukseen paikalle viimeistään klo 11, pelit alkavat n. 11.15-11.20.
Koska pelipäivä muuttui niin myöhään katsotaan lopulliset otteluohjelmat paikan päällä, kun näemme ketkä ovat paikalla.

Terveisin,

Jussi.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kilpailu alkaa ja musiikki soi !





Ensi viikonloppuna (la 3.7.2010) KBV;n juniorit avaavat kilpailukautensa osallistumalla etelän alueen mestaruuskisaan Käyskillä, jossa jaetaan myös SM-ranking pisteitä. Ilmoittautuneiden joukossa on ainakin viime kesän U 16 sarjan SM pronssimitalistit Sanni Rihu ja Aada Leiniö, jotka hakevat nyt menestystä tosi kovasta U 18 sarjasta. Lisätietoa liiton sivuilta http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/show/361 ja http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/junior_tour/


Huom!


Junnujen Junior Tour 2010 SM-kiertueen Kouvolan osakilpailu lähestyy. Käyskillä pelataan 17-18.7 jälleen kovatasoinen ranking-turnaus, johon osallistuu Suomen juniori Beach Volleyn kerma. http://tietokanta.biitsi.fi/tournaments/show/364


Biitsin tunnelmaan kuuluu olennaisena osana musiikki ja usean vuoden ajan jatkunut ainutlaatuinen yhteistyö kantaa jälleen hedelmää, kun Suomen huippu DJ;t takaavat musiikin laadun astumalla kanssamme rantahietikolle SM-kisan yhteydessä 17-18.7. Ohessa tunnelmapaloja viime kesän tapahtumasta.
http://www.sessions2.com/galleries.php?gallery_id=323

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Junior Tour 2010

Beach Volley Junior Tour 2010 alkaa ensi viikolla Pieksämäen SM - osakilpailulla (19-20.6) http://beachpieksamaki.com/. Kiertueeseen kuuluu 4 osakisaa + aluemestaruus viikonloppu (3-4.7) sekä ensimmäistä kertaa Tampereella pelattava SM- finaali (14-15.8) http://www.bvt.fi/.

Kouvola järjestää yhden osakisan 17-18.7 / KBV-99 http://kbv99.dy.fi/ sekä Etelän aluefinaalin 3.7 / KoLe-57 (http://www.kole.fi/fi/beachvolley/veteraaniensm).
Yksi SM-osakisa (U14, U16, U18) sekä U21 SM-finaali pelataan uuden lähes viikon kestävän mammutti turnauksen yhteydessä kuuluisalla Yyterin hietikolla Porissa 27-29.7 ( http://www.yyteribeachvolley.fi/).

Kiertueelta neljä eniten rankingpisteitä kerännyttä joukkuetta (U14, U16, U18) selviää suoraan kv. mallin mukaisesti Tampereen finaaliturnauksen kahdeksan joukkueen pääkaavioon. Loput vähintään yhden em. kisan käyneet parit aloittavat finaalin armottoman kovalla karsinnalla.
Lisätietoa Junior Tour 2010 kiertueesta löytyy lentopalloliiton sivuilta. http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/junior_tour/

Käyski Beach Volley-99 jatkaa myös kesällä 2010 junioreiden tukemista (talous, varusteet, valmennus jne...). Jos olet lähdössä pelaamaan biitsiä niin ilmoitus allekirjoittaneelle pikaisesti. Otamme myös uusia pelaajia tuen piiriin.

Kouvolan osakilpailun pelipaikka löytyy Tykkimäen huvipuiston ( http://www.tykkimaki.fi/ ) kyljessä olevan leirintäalueen (Tykkimäki Camping) kylttejä seuraamalla http://www.tykkimaki.fi/tykkimaki_camping.
Lisätietoa Kouvolan alueelta täältä. http://www.kouvola.fi/kouvolainfo.html

Huom! Ilmoittautuminen kaikkiin turnauksiin tietokannan kautta!! http://tietokanta.biitsi.fi/

Hannu Mykkänen
KBV-99
0415031662
hannu.mykkanen@hotmail.fi

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Koulubiitsin 2010 tulokset

Tulokset löytyvät kohdasta koulubiitsi.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Ilmoittautuminen Koulubiitsiin 2010

Ilmoittautuminen tapahtuu kisapäivänä Käyskillä olevassa kisakansliassa ennen pelien alkua.

torstai 6. toukokuuta 2010

Avoin turnaus Käyskille

KBV-99 on saanut järjestettäväkseen Lentopalloliiton alaiselta "avoimelta-kiertueelta" osakilpailun 3.7.2010. Lisätietoja Lentopalloliiton sivuilta: http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Biitsihalliin tutustuninen Syksyn päätökseksi!!

Päätettiin sirtää tuo biitsihalliin tutusminen syksyyn, niin saadaan kauden päätökselle varmasti aurinkoiset kelit!!

/ Jussi.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010


KOUVOLAN
KOULULAISTEN
BEACH VOLLEY
MESTARUUSKISA

ALA – JA YLÄKOULUJEN OPPILAILLE

TO 3.6.2010 KLO 17.00
KÄYSKILLÄ


LUKIOIDEN JA AMMATTIKOULUJEN OPPILAILLE

KE 2.6.2010 KLO 18.00
KÄYSKILLÄ



Ennen osallistumispäätöksen tekoa voit käydä tutustumassa lajiin ja kisapaikkaan esim. kevätretken merkeissä. Kentät ovat valmiina ja järjestäjät antavat ohjausta Käyrälammella torstaina 3.6.2010 klo 12 –15. Silloin voit käytännössä tutustua esim. ala-kouluikäisten helpotettuihin pelisääntöihin.

Lisätietoja: http://kbv99.dy.fi
Moi!

Käyski Beach Volley-99 jatkaa myös kesällä 2010 junioreiden tukemista (talous, varusteet, valmennus jne...). Jos olet lähdössä pelaamaan biitsiä niin ilmoitus allekirjoittaneelle pikaisesti. Otamme myös uusia pelaajia tuen piiriin. Tutustukaa kesän 2010 ohjelmistoon liiton sivuilla.
http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/beach_volley_junior_tour_2010/
Huom! U21 Sm - kisa pelataan to 29.7 Yyterissä. Välittäkää tietoa!

Hannu Mykkänen
0415031662
hannu.mykkanen@hotmail.fi
Käyski Beach Volley - 99
junioripäällikkö

Uuteen biitsihalliin tutustuminen

Helsingissä on avattu todella hieno biitsihalli. Haluatko lähteä toukokuun alussa tutustumaan aivan uuteen Salmisaaren liikuntakeskukseen ja samalla pelaamaan biitsiä upealle valkoiselle hiekalle? http://areena.biitsi.fi/sijainti
Tarkempaa tietoa matkasta lähiaikoina näillä KBV:n kotisivuilla.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Junior Tour 2010

Suomen Lentopalloliiton Juniori Beach Volley - jaos on hyväksynyt tänään 13.01.2010 vuoden 2010 Junior Tour SM-kiertueen ajankohdat ja paikkakunnat. (Huom! Muutos 21.1.2010. Yyterin ja Kouvolan uusi ajankohta)

JUNIOR TOUR 2010

1. Junior Tour 1 19.-20.6 Pieksämäki
2. aluefinaalit 03-04.7
3. Junior Tour 2 10.-11.7 Nurmes
4. Junior Tour 3 17 - 18.7 Kouvola
5. Junior Tour 4 27.-29.7 (Huom! ti,ke,to varaus U21 SM - finaali) Yyteri
6. Junior Tour SM-finaalit 14.-15.8 Tampere

Lisätietoa: http://www.lentopalloliitto.fi/beach_volley/beach_volley_junior_tour_2010/