Tykkimäki Aquapark nytkähti jälleen eteenpäin. Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen ja Jatke Oy:n Kaakkois-Suomen aluejohtaja Jari Salonen allekirjoittivat tänään sopimuksen Tykkimäen vesipuiston pääurakasta.
Vesipuistosuunnitelmaan sisältyy suuria vesiliukumäkiä, altaita, vesileikkialueita, huoltotiloja, ravintolatoimintoja sekä auringonottoalue. Investoinnin arvo on reilut 6 miljoonaa euroa.
Investointi on Tykkimäen historian suurin, mutta Tykkimäellä vesipuistoon uskotaan sen lyhyestä sesongista huolimatta. Vesipuisto on tarkoitus avata jo kesäkuussa 2014.
Investointi on Tykkimäen historian suurin, mutta Tykkimäellä vesipuistoon uskotaan sen lyhyestä sesongista huolimatta. Vesipuisto on tarkoitus avata jo kesäkuussa 2014.
Pasanen kertoo, että tarjouspyynnöt pääurakasta pyydettiin vain paikallisilta rakennusfirmoilta. Jatke-konserni on kouvolalainen yritys.
— Olemme siirtäneet kaikki mahdolliset hankinnat omalle paikkakunnalle ja niin teimme myös tämän rakennusurakan kanssa.
Vesipuistoa on kaavailtu huvipuiston läheisyyteen jo vuosia. Liikkeelle lähtöä on viivästyttänyt alueelle tehdyt monet suunnitelmat, joissa on vilauteltu myös mahdollisen kylpylän rakentamista.
— Nyt katsoimme, että on aika toimia, eikä enää voida odotella muiden suunnitelmien toteutumista. Matkailuvirrat esimerkiksi idästä päin ovat kasvamassa ja haluamme vastata lisääntyvään kysyntään, Pasanen huomauttaa.
Tulevaisuuden suunnitelmissa on myös uusien huviloiden rakentaminen leirintäalueelle. Alueella on nyt 5 talvilämmintä huvilaa, 35 kesäaikaista leirintämökkiä ja reilu 100 sähköistettyä vaunupaikkaa.
Tykkimäen huvipuiston yhteyteen avautuvan ulkovesipuiston toivotaan houkuttelevan alueelle 30 000 lisäkävijää vuosittain.
— Olemme laskeneet kävijätavoitteita puoleen ja toiseen, ja yrittäneet hakea myös sitä kaikkein pahinta skenaariota. Jos tuon verran tulee kävijöitä lisää, olemme tyytyväisiä. Mielestämme tuo luku on helppo saavuttaa, uskoo Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen.
Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy omistaa huvipuiston ja Käyrälammen rannalla sijaitsevan Tykkimäki Campingin. Vesipuistoa varten joudutaan vuokraamaan lisää tilaa kaupungin uimarannan puolelta.
— Nykyiset beach-volley –kentät jäävät puiston alle, mutta uudet ja paremmat rakennetaan uimarannan toiseen päätyyn.
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2013/09/06/Tykkim%C3%A4en+vesipuiston+rakennusty%C3%B6t+k%C3%A4ynnistyv%C3%A4t/20132250/4